Tämä artikkeli on kirjoitettu Leipuriliiton Leipurilehteen, jossa se julkaistiin maaliskuussa 2025. Se on toinen julkaisu varautumista käsittelevässä artikkelisarjassa.
Täysin kotimaista ruokaa ei ole, jos tarkastelun vie tarpeeksi pitkälle. Myös leipomot ovat riippuvaisia merenkulusta, vaikka useat niiden käyttämät raaka-aineet ovat kotimaisia. Pakkausmateriaalit tai niiden komponentit voivat tulla ulkomailta. Pelloilla ja kuljetusketjuissa käytetään merten yli tulleita polttoaineita.
Olen käynyt lukuisia keskusteluja Luonnonvarakeskuksen tutkija Marja Knuuttilan kanssa siitä, mikä on kotimainen ruoka. Lopulta voidaan kysyä, onko mikään ruoka täysin kotimaista? Se riippuu tarkastelun tasosta. Marja on tehnyt pitkän uran tutkien muun muassa Suomen tuontiriippuvuutta (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 44/2021 Elintarvikemarkkinoiden tuontiriippuvuus 2003–2016 Knuuttila, M ja Vatanen, E). Mikäli viemme asiat tarpeeksi pitkälle, täysin kotimaista ruokaa ei ole. Esimerkiksi hirvijahtiin siirrytään autolla, joka käy ulkomailta tulleella polttoaineilla. Joitain varusteista on varmasti tuotu merten takaa, eikä hirvi ole voinut välttyä syömästä lannoitettua kasvia.
Leipomon käyttämien raaka-aineiden näkökulmasta tilanne on melko hyvä. Olemme varsin omavaraisia viljan, voin ja kananmunien suhteen (Ruokatieto, Tietohaarukka 2024). Raaka-aineiden saatavuuden ongelmat eivät todennäköisesti pysäytä toimintaa päivien tai viikkojen ongelmien seurauksena. Hiivan, mausteiden ja muiden tuontiin liittyvien raaka-aineiden saatavuus on normaalitilanteessa hyvä. Olemme kestäneet esimerkiksi satamien lakkoja huomaamatta sitä sen suuremmin. Ero vakavan häiriötilanteen ja lakon kesken on se, että tilannetta on voitu ennakoida ketjun eri vaiheissa ja että lakon ulkopuolelle on voitu rajata asioita.
Leipomotkin ovat riippuvaisia merenkulusta
Merenkulun vaikeutuminen tai estyminen Itämerellä olisi valtava haaste, jos se alkaisi nopeasti tai jos se kestäisi useita viikkoja. Alueellinen este voisi olla kierrätettävissä muiden satamien kautta, mutta maakuljetusten käyttämän kaluston riittävyys vaatisi laajaa uudelleen organisointia.
Merkittävä osa leipomoiden toiminnasta on kuljetuksia. Voidaan luetella kymmeniä ellei satoja kuljetussuoritteita, ennen kuin vaikkapa pulla saadaan asiakkaan eteen syötäväksi. Samaan tapaan kuin hirvijahdin esimerkissä, voisimme tarkastella kahvilassa nautittavan pullan kuljetusketjuja myyntitiskiltä taaksepäin. Ne ulottuvat eri puolille Suomea rekkoihin. Pullan raaka-aineita on käsitelty satamissa niin meillä, Keski-Euroopassa kuin kaukomaillakin. Loppumatkaa varten tarvitaan usein siirto pienempään laivaan ja taas lähtömaassa voi olla useampi kuljetussuorite ennen kuin tuotteet laivataan. Suomessa sataman jälkeen on tyypillisesti siirtymä tehtaalle pakattavaksi ja sitten jakelukeskukseen lajiteltavaksi. Leipomo voi saada tuotteet suoraan tehtaalta, hakea tukusta tai tilata verkkokaupasta.
Ketjuja voi katsoa myös viljapellon osalta. Vaikka viljan siemeniä on hyvin kotimaassa, on pellon muokkaukseen, kylvöön, ruiskuttamiseen ja puintiin tarvittu ulkomailta tullutta polttoainetta. Tuontilannoitteet- ja kemikaalit ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Työkoneet ja niiden kunnossapito ovat osa laajaa kokonaisuutta, joka ei toimi ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Vaikkapa traktorien renkaita varten tarvitaan monta vaihetta, ennen kuin ne ovat tekemässä osuuttaan pullaan tarvittavien raaka-aineiden viljelyssä ja siirroissa. Polttoaineen saatavuuteen liittyvät ongelmat olisivat nopeasti koko elintarvikeketjun osalta haaste. Myös sähkön tuotantoon tarvittavat polttoaineet vaativat toimivan logistiikan ympärilleen ja ilman sähköä ruuan tuotanto ja jakelu keskeytyy.
Ketjujen logiikan ääreen on välillä hyvä pysähtyä. Tunnemmeko, mitä riippuvuuksia matkan varrella on? Voiko jokin asia estää tuotteen saatavuuden ja olisiko siksi hyvä varmistua muistakin vaihtoehdoista sen saamiseen? Varautumisen tavoitteena on hankkia lisää aikaa, jos kaikki ei toimisikaan oletettavalla tavalla. Meille se, että vettä tulee hanasta, sähköä pistorasiasta, netti reitittimestä ja tavarat tilauksesta, on niin jokapäiväistä, että riippuvuus merikuljetuksista voi välillä unohtua ja jäädä kokonaan taka-alalle.
Miten varautua?
Jos työskentelisin leipomon jatkuvuudenhallinnan parissa, haluaisin että työpaikkani säilyisi myös vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Aloittaisin tunnistamalla sellaiset tuotantopanokset, käyttöhyödykkeet ja raaka-aineet, joita ilman toiminta ei voisi jatkua. Tunnistaisin supistetun valikoiman tuotteet, joihin keskittyisimme ongelmatilanteissa. Jakaisin tietoa varautumisesta koko henkilökunnalle. Kysyisin myös muiden mielipidettä siitä, mikä on tuotantomme jatkumisen kannalta oleellista. Se voisi tarkoittaa lopulta varautumisen sisällyttämistä sopimuksiin, varastojen tarkistamista ja pakkausmateriaalien toimittajien vaihtoehtoisten tilauskanavien kartoittamista. Ajoneuvojen tankkeja ei ajettaisi tyhjäksi ja jos olisimme jo täysin sähköautojen varassa, hankkisin varavoimakoneen niiden akkujen lataamista varten.
Kaikki tämä voi kuulostaa liioittelulta, mutta saisimme näin lisäaikaa, luottamusta asiakkailta ja paremman aseman uusia asiakkaita hankkiessamme. Tällainen puskuri osoittaisi myös henkilökunnalle, että yritys on sitoutunut jatkamaan toimintaa kaikissa oloissa niin pitkälle kuin mahdollista.
Teksti: Aili Lampilinna
Kirjoittaja on entinen Huoltovarmuusorganisaation poolisihteeri ja upseeri Kuusankoskelta. Tällä hetkellä hän toimii konsulttina Kokonat Oy:ssä, joka tukee organisaatioita varautumisessa mm. jatkuvuudenhallintasuunnitelmien, harjoitusten ja selvitysten avulla.
Artikkeli on toinen varautumista käsittelevässä Lampilinnan artikkelisarjassa Leipuri-lehdessä.
Kuvat: Unsplash
